Päivitä aurinkolasit silmälasireseptin mukaan
Piilolinssien ja aurinkolasien yhdistelmä on toimiva, mutta piilolinssien käyttö voi tuntua epämiellyttävältä esimerkiksi kevään katu- ja siitepölykautena. Aurinkolasit vahvuuksilla ovat kätevä ratkaisu kaikille silmälasien käyttäjille. Omille voimakkuuksille räätälöidyillä aurinkolasilinsseillä näkee terävästi, sillä niissä on laadukkaampi optiikka kuin aurinkolaseissa ilman vahvuuksia.
Aurinkolaseja saa niin yksi- kuin monitehoina, yleensä voimakkuudesta riippumatta. Vaihtelu silmälasien ja aurinkolasien välillä on mukavinta, kun voimakkuudet ovat samat tai hyvin lähellä toisiaan. Aurinkolasit vahvuuksilla kannattaa päivittää aina uuden silmälasireseptin myötä.
Kehykset ovat makuasia
Aurinkolasilinssit voimakkuuksilla sopivat lähes kaikkiin kehyksiin. Jopa kaarevista sporttimalleista löytyy valinnanvaraa. Monet aurinkolasit ovat kuitenkin silmälaseja kookkaampia ja kaarevampia, mikä voi rajoittaa kehysvalikoimaa taittovirheestä riippuen. Esimerkiksi suuret voimakkuudet vaativat pienemmät, etupinnaltaan suoremmat kehykset. Joidenkin kehysten poikkeavat kiinnitysratkaisut tai kehysmateriaali saattavat estää linssityksen. Tutustu verkkokaupassa aurinkolaseihin, jotka on mahdollista saada omilla vahvuuksilla.
Kehykset voi valita enimmäkseen oman maun mukaan ja myös silmälasimallistosta, erityisesti jos aurinkolasilinsseissä on suuret miinusvoimakkuudet. Silmälasikehyksistä kannattaa suosia suuria kehyksiä, sillä tummat linssit saavat kehykset näyttämään pienemmiltä. Isot kehykset antavat lisäksi paremman suojan UV-säteilyä vastaan.
Linssien pinnoitteet ja väri palvelevat käyttöä
Aurinkolasien pinnoitteita ja linssien väriä valitessa on hyvä pohtia lasien käyttötarkoitusta: pidätkö niitä kaupungilla, ajaessa vai harrastuksissa. Esimerkiksi moottoripyöräilykypärä kannattaa napata mukaan aurinkolasiostoksille istuvuuden varmistamiseksi. Käyttötarkoituksesta riippuen linsseihin kannattaa harkita seuraavia pinnoitteita, jotka lisäävät aurinkolasien käyttöikää ja -mukavuutta:
- kovapinnoite
- heijastamaton pinnoite
- likaa ja vettä hylkivä pinnoite
- linssin takapinnan korotettu UV-suoja, joka suojaa silmiä linssin takapinnasta heijastuvalta UV-säteilyltä
- muodikas peilipinnoite.
Polarisoivat linssit ovat oiva valinta kirkkaisiin olosuhteisiin, joissa valo heijastuu vaakasuorilta pinnoilta, kuten vedestä tai hangesta. Peililinssit taas sopivat vahvasti häikäiseviin olosuhteisiin. Vesille, hangille ja maastossa paljon liikkuville suositellaan vihreäharmaita linssejä, jotka auttavat erottamaan varjon ja valon vaihtelut ja pitävät värit neutraaleina.
Vesille, hangille ja maastossa paljon liikkuville suositellaan vihreäharmaita linssejä, jotka auttavat erottamaan varjon ja valon vaihtelut ja pitävät värit neutraaleina. Ruskea väri on autoilijoille miellyttävin, sillä se parantaa kontrastia ja terävyyttä ja istuu sekä pilvisiin että sateisiin päiviin. Harmaat vähentävät silmään tulevan valon määrää ja suojaavat tehokkaimmin häikäisyltä, joten niistä on hyötyä erittäin kirkkaissa olosuhteissa. Sään mukaan tummuvat ja vaalenevat aurinkolasit vahvuuksilla ovat näppärät Suomen vaihtelevassa säässä.